Järkyttäviä uutisia, hyvät naiset ja herrat: nepalilaiseksi ruoaksi luulemanne ruoka onkin intialaista! Näin on. Ei täällä syödä samosaa, ei ole tandooriuuneja, ei ole palak paneeria eikä naan-leipää. Perusainesosat ovat samat: metallilautasella on riisiä, paistettuja kasviksia ja linssikeittoa. Kasvikset eivät vaan lillu missään herkullisessa kastikkeessa, vaan ne laitetaan lautaselle sellaisenaan suoraan pannulta. Curryksi luulemani mauste onkin kurkumaa ja sitä löytyykin sitten monenlaista sorttia ja lähes kaikista ruoista, mutta currya taas ei käytetä oikeastaan missään.

Haluaisin vain tietää, kuinka näin on päässyt käymään. Perustivatko ensimmäiset Euroopassa asuvat nepalilaisravintoloitsijat ensin nepalilaisen ravintolan, mutta totesivat, etteivät pystyneet kilpailemaan naapuriraflan intialaisten makujen kanssa? Perustivatko he sitten intialaisen ravintolan, mutta totesivat, etteivät pystyneet kilpailemaan jo asemansa vakiinnuttaneen naapuriraflan kanssa? Päättivätkö he sitten yhdistää nämä kaksi: tutun, herkullisen ruoan ja eksoottisen, Himalaja-aiheisen sisustuksen?

Ruoka on siis ihan hyvää, mutta kieltämättä hieman yksitoikkoista. Kikherneitä aamulla, lounaalla ja illalla riisiä, paprikaa, papuja, linssejä ja perunaa. Lisämausteena ihan liian tulista chiliä halukkaille. Jännästi sitä huomaa, miten suhtautuminen ruokaan muuttuu: aistinautinnon sijasta siitä tulee nälän taltuttamista, mikä ei ole yksinään huono asia. Huomaan tosin, kuinka eri ruoat pyörivät päässäni hieman huolestuttavaan tahtiin. Yleensä mulla on ollut yksi ruokahimo päivässä: tomaatti-mozzarellasalaatti oli ensimmäinen, sittemmin olen haaveillut muun muassa nachoista, sitruunalla maustetuista kanafileistä, raikkaasta salaatista ja mikä huolestuttavinta, yhtenä päivänä kuolasin lihapiirakan perään. Siis oikeasti. Lihapiirakan.