Iltapäivätunnin jälkeen kävin vähän kylällä pyörimässä, ostamassa vihkoa nepalin sanoja varten ja jotain herkkua ihan muuten vaan. Ilmassa oli tulevan sateen tuntua ja kylä oli perjantai-iltapäivää kohden muutenkin hiljenemässä. Avonaisista oviaukoista vyöryi kadulle lämpimiä tuoksuja, kun kauppiasnaiset pyörittivät mausteita laakeissa koreissa ja pienien kuppiloiden kokit nostelivat lautasille tuoreita nuudeleita ja donitseja. Päästyäni takaisin keskukselle taivas jo repesi.

Pikku hiljaa yritän rauhoittua näistä angsteistani. Eilisaamuisen pikkuhepulini jälkeen Jayandra sai koordinaattorin paikalle ja nyt meillä on ainakin jonkinlainen suunnitelma loppuajalle. Olen täällä keskuksella Paulin tuloon asti eli vielä kuukauden. Sinä aikana elämä tulee olemaan aika juhlapainotteista, sillä ensi viikon perjantaina koulut sekä tuo ompelijakeskuskin sulkevat Dasain-juhlan valmisteluja varten. Ompelijakeskus on kiinni 9 päivää, mutta koulut ovat kiinni pari, kolme viikkoa riippuen siitä, keneltä kysyy. Virallisesti Dasain alkaa 11.10. ja loppuu 16.10. Dasainin aikaan voin joko lähteä reissaamaan (mutta bussit ovat niin täynnä ettei sitä suositella), mennä Katmanduun tai hengailla Jayandran perheen kanssa. Luulen, että pari yötä Katmandussa omassa rauhassa voisi tehdä ihan terää ja sitten voisi olla varsin mukavaa nähdä, miten Nepalin suurinta perhejuhlaa perheen kesken oikeasti vietetään.

Siitä sitten puolitoista viikkoa keskuselämää ja onkin jo Paulin visiitin vuoro. Niiden kahden viikon jälkeen siirryn suunnitelmien mukaan Balthaliin, joka on tässä noin 15 km päässä sijaitseva kylä. Siellä mun olisi tarkoitus päästä kouluun hommiin, mikä voisi olla ihan mukavaa selkeiden päivärutiinien kannalta. Balthalin alue vaikuttaa myös ihan kivalta, sillä se on tämän seudun trekking-reittien keskipiste eli maisemien pitäisi olla ihan hienoja. Siellä tosiaan se puolisentoista kuukautta ja sittenhän mä olenkin jo taas kotona. Nopeastihan tää reissu menee!