Parissa päivässä lämpötila on laskenut melkein 15 astetta ja
sen kyllä huomaa, varsinkin kun nämä päivät ovat olleet sateisia. Vetoisassa
kivitalossa on varsin mukava yrittää saada unta, heräämisestä puhumattakaan.
Saisinko ehtymättömän teehanan tänne, kiitos? Ehkä näiden sateiden loputtua olo
ei ole ihan näin kolkko, mutta juuri nyt tuntuu hieman hassulta, että nukun
ohut neule päällä, villasukat jalassa, kaulahuivi kaulaa ja niskaa suojaamassa
paksun täkin alla ja siltikin saan kipeän kurkun vain vaivoin pidettyä poissa.
YC:n antama kuumavesipullo tullee tarpeeseen pian.
Meidän kylmässä Suomessa asuvien rakentaminen ja lämmitys
kiinnostaa täällä kovasti. Selitin eräänä päivänä, kuinka meillä on ikkunoissa
moninkertaiset lasit ja ovet ovat tiiviitä (eivätkä reunoistaan nauravia
peltilevyjä), mikä auttaa todella paljon. Vastaukseksi sain huolestuneen ”Entäs
happi?” –kysymyksen. Yritin sitten selittää ilmastointiaukoista, mutten ole
ihan vakuuttunut menikö viesti perille. Nythän täällä on kylppärissä kaksi isoa
avointa ikkunaa eikä väliovea saa kunnolla kiinni, yhdessä ikkunassa ei ole
laseja ja lasi-ikkunoistakin vetää niin, että verhot heiluvat. Eikö vähempi
riittäisi, kysyy hän kaulahuivinsa suojista.
Päivisin onkin mukavampaa olla ulkona kuin sisällä enkä
lainkaan enää ihmettele paikallisia peseytymispaikkoja, jotka ovat yleensä
suuria kivettyjä altaita temppelien lähellä. Aluksi kieltämättä mietin, miten
julkinen peseytymispaikka oikein istuu konservatiiviseen kulttuuriin, mutta
oikeastaan se liittyy enemmän siihen, ettei täällä ole yksityisyyttä
nimeksikään. Naiset käärivät ison huivin vartalonsa suojaksi pyyhkeen tapaan ja
peseytyvät se päällä, samoin miehet jättävät jotain strategisten paikkojen
peitoksi. Tässä on ehkä jonkinlaista muutosta havaittavissa, sillä meidän
keskuksessa tytöt käyvät uusissa suihkuhuoneissa, mutta vanhemmat naiset
peseytyvät edelleen tuossa pihan vesipisteellä, missä pyykit ja astiatkin
pesaistaan. Ulkona peseytymisen puolesta puhuva tekijä on mielestäni tosiaan
tämä jäätävä veto: sisällä kun käy suihkussa ehtii vilustua matkalla pyyhkeen
luokse. Siitä nopsaan vaatteet päälle ja ulos kuivattelemaan, niin johan on
tukkakin viidessä minuutissa kuiva eikä vilunväristyksistä tietoakaan. Saa
nähdä, kuinka käy sitten kun päivän lämpöasteet eivät enää nouse sinne
parinkymmenen paremmalle puolelle.
Hurjaa ajatella, kun sitä lämmitystä pitää niin itsestäänselvyytenä. Islannissa vieläpä avataan ikkuna, jos on liian lämmin, ei suinkaan laiteta pattereita pienemmälle. Hyvä, että sulla on kuumavesipullo siellä, se lämmittää mukavasti! Se käyttöön vaan.
VastaaPoista