Onneksi osa väärinymmärryksistä ja kommelluksista on sellaisia, joille voi ihan nauraakin.

Multa on nyt kaksi kertaa kysynyt vanhemmanpuoleinen keskuksen vieras, josko voisi käyttää huoneeni yhteydessä olevaa vessaa. Ensimmäisellä kerralla sanoin hieman hämmentyneenä: ”Toki. Mutta miksi?” Kävi ilmi, että hän luuli, että huoneessani on länsimainen vessanpönttö, eikä hänen tarvitsisi näin ollen kyykistellä vanhoilla jaloillaan. Toisella kertaa osasin jo varautua pettyneeseen ilmeeseen. Mitä tähän sanoisi? Ei tullut mieleen pakata kotoa sitä pönttöä mukaan? 

Välillä kommunikaatio on hankalaa myös siksi, että paikalliset käyttävät englanninkielisiä sanoja eri tavalla. Yhtenä päivänä palasin iltapäiväteeltä huoneeseeni, kun huomasin, että huoneen ovi on auki ja tyypit hyörivät siellä. Kysyin edustalla seisoskelevalta nuorelta munkilta: ”What’s happening?” ”Nothing’s happening.” Jaa-a. ”There are people in my room, yes?” ”Yes.” ”So, what is happening?” ”They’re putting in a new lamp.” No kiitos. Ja miksi tämä oli niin hankalaa? Siksi, etten ollut silloin vielä tajunnut, että täällä happening-sana yhdistetään fraasiin ”What happened?” ja nimenomaan sen ”Mikä hätänä? Mikä vialla?” –merkityksessä. Nytpä tiedän.

Samoin like-verbi tuppaa täällä tarkoittamaan haluamista tykkäämisen sijasta. Varsin mukavaa erityisesti, kun on ihan ähkyssä jo valmiiksi ja erehtyy vastaamaan kyllä, kun kysytään tykkäänkö leivästä/omenasta/mistä tahansa, mitä silloin on tarjottu ensimmäisen kerran. Kysyjän kävellessä keittiötä kohti minä siinä perään paniikissa piipittämään, että ei, ei, hyvää on mutta tämä riittää ihan hyvin. ”Would you like?” -rakenteesta on vähän vedetty mutkia suoriksi siis. Huomaan myös ompelijanaisten kanssa, että apuverbit jäävät heti ensimmäisenä pois kaikissa muissa lauseissakin, joita yritän opettaa. 

”Do you stay together?” on saanut minut paljastamaan asioita, jotka olen aikonut pitää hienotunteisesti salassa. Esimerkiksi Sunitan kanssa jutellessani selitin, kuinka mukavaa on, että Paul tulee käymään Nepalissa. ”Do you stay together?” ”Yes,” vastasin, luullen että kyse oli matkasta. No ei. Stay ja live, mitä eroa niillä olisikaan tässä turismi- ja hotellienglannin täyttämässä maassa? Hyvää tässä paljastuksessa oli se, että tämän kuultuaan Sunita uskalsi kertoa, että hänen USA:ssa asuva siskonsa asuu yhdessä miesystävänsä kanssa. Tämä on tietenkin suuri salaisuus ja kyläläisille sanotaan aina, että hän asuu yksin. Joskus on pakko kertoa jotain itsestään saadakseen kuulla jotain toisesta..

Oman lisänsä ymmärrysongelmiin tuo myös v- ja f-äänteiden hankaluus. V saattaa kuulua joskus, kun se on sanan keskellä, ja yllättäen sana ”very” luonnistuu lähes kaikilta. F loistaa poissaolollaan. Mukavaa siis yrittää ymmärtää puhutaanko tuberkuloosista (TB)vai televisiosta (TV). Miten vastaisitte puolestaan kysymykseen: ”Do you have many biacles in your country?” Kyseessä tietenkin vehicle. Opetin ompelijoille ruumiinosia, joukossa jostain syystä turistisanakirjassa mukana ollut ”vein”, joka vääntyi muotoon ”bein” vaikka tavasin sen kirjain kirjaimelta.

Nämä muutamat fraasit sekä v:n ja f:n tärkeyden kun saisin opetettua, niin naiset puhuisivat parempaa englantia, kuin 90% paikallisista! Taitaa jäädä haaveeksi vain, viimeistä viikkoa kun viedään.