Voisihan sitä joskus helpompaankin maahan lähteä. Vaihteeksi vaikka jonnekin, jossa saa kahvia, saa pukeutua niin kuin mieli tekee ja jossa fiksuina pitämät tuttavuudet eivät lähettele pornoa. Etelä-Amerikassa tai Tyynenmeren saarilla ei varmaan olisi ongelmia minkään näiden suhteen?

Pari päivää olen tässä suunnilleen istunut käsieni päällä, sillä en ole halunnut suoltaa silkkaa kirosanojen listaa tänne. Tiistaina tosiaan kävin Bhaktapurin vanhassa kaupungissa Manjilin ja ystävänsä kanssa. Päivä oli mitä mainioin: tämä ystävä on asunut Kyproksella viisi vuotta ja Dubaissa kaksi vuotta, joten hänellä oli kokemusta lännestä ja erilaisista ihmisistä. Kuulin myös aikamoisia suunnitelmia manner-Eurooppaan pääsyn suhteen. Hänen mukaansa suurin ongelma on vain päästä Eurooppaan turistiviisumilla (ja kyllä sitä kutsukirjettä multa vongattiinkin!), minkä jälkeen voi huoletta kadota Ranskaan tai Portugaliin, jotka eivät kuulemma karkota heti vaan siellä voi maksaa lakimiehelle, joka hoitaa homman kotiin. Jos ei muuta, voi aina hakea pakolaisstatusta vaikkapa sillä verukkeella, että on mennyt eri kastista olevan naisen kanssa naimisiin ja nyt tämän sukulaiset uhkaavat henkeä. Itse keskityin lähinnä muistuttelemaan, ettei se ole ihan niin yksinkertaista, ja että maahanmuuttoviranomaiset ovat varmasti kuulleet kaikki mahdolliset tarinat. Kaveri tosin vaikutti siltä, että aivan sama, kunhan ehtisi pari vuotta tienata pesämunaa kotia varten, joten ei siinä muuta voinut, kuin toivottaa onnea valitsemallaan tiellä.

Manjil oli koko päivän vähän outo. No, Manjil on aina välillä vähän neuroottinen ja hermostunut ja alkaa papattaa sellaista tahtia yhtäkkiä vahvalla nepalilaisella aksentilla, ettei puheesta saa mitään selvää. Siinä ei ole mitään uutta. Tällä kertaa outous oli lähinnä siinä, että hän halusi koko ajan analysoida sitä, mitä joku tyttö oli joskus sanonut tai miten joku oli häntä joskus katsonut. ”I feel like I am missing my chances,” hän sanoi. Minä totesin aika suoraan, että tuskinpa. Älä oleta liikoja katseista. Ystävänsäkin sanoi, että turha olettaa, että hänen näkemänsä avoimesti hellyyttä osoittavat naiset tekisivät niin hänelle, sillä ei sitä tiedä, kuinka kauan he ovat sen miehen tunteneet. Ihan tällaisia perusjuttuja siis. No, kaupunki oli hieno ja pojat onnistuivat mutkittelemaan sivukujia niin, että vältin 8 euron pääsymaksun. Mitään lippujahan täällä ei tarkisteta kun ei niitä missään saa, vaikeuttaisi vaan rahojen laittamista omaan taskuun. Banepassa bussista pois kävellessämme Manjil alkoi kysellä, mitä mieltä olin hänen lähettämistään tiedostoista. Hän on siis aiemminkin ladannut mulle elokuvia. Yhtä RAR-tiedostoa en ollut avannut. ”Avaa se,” hän sanoi, ”mutta varmista, ettei kukaan näe. Laita ruutu seinän äläkä ikkunan suuntaan. Sitten voit ehkä ymmärtää, millaisia ajatuksia niillä Egyptin ahdistelijoilla oli.”

Kävelin keskukselle inhottava möykky vatsanpohjassa. Jotenkin vaan tiesin, mitä sieltä löytyisi, ja olin jo valmiiksi niin uskomattoman pettynyt. Ei siinä auttanut muu, kuin syödä tyttöjen kanssa illallista, ja sitten katsoa, kävisivätkö epäilyni toteen. Pornoahan siellä. Monta pätkää. Olin jotenkin niin häkeltynyt, että nauroin vaan. En vaan voinut ymmärtää, miten se rauhallinen ja länsimaisten tyyppien kanssa usein hengannut Manjil saattoi ajatella, että olisi mitenkään ok lähettää mulle tällaista tavaraa. Laitoin tekstarin heti: ”Manjil. I don’t know what ever gave you the idea it was okay to send me this stuff. It is unbelievably inappropriate and I truly don’t understand what kind of an image you’ve had of me. I think it is best we are not in touch anymore.” Aika rauhallinen ja ymmärtäväinen viesti loppujen lopuksi.

Manjilin vastaus ja kaikki sen jälkeen tulleet viestit olivat oikeastaan pahempia, kuin tuo itse teko. ”It’s what’s on everyone’s mind and in mobiles and computers. Hehe and hehe again..” Siis anteeksi mitä? Ei mitään reaktiota siihen, mitä itse asiassa sanoin. Totesin tiukasti, että mua ei tarvi alkaa valistaa tästä aiheesta ja että tää oli oikeasti törkeä ja typerä teko. ”If you think I’m wrong then delete them. My bad.. and my bad luck..” Mahtava anteeksipyyntö, eikös? Tähän en vastannut mitään, sillä chattailin siinä lievästi sanottuna raivostuneen Paulin kanssa. Kännykkä piipitti seuraavaa viestiä: ”I just thought you might get bored and you might enjoy it. I also know you are well educated on this.” Jotenkin tuo kommentti teki siitä henkilökohtaisen. Alkoi oksettaa. Siis mitä hittoa? Tuli sellainen olo, että sentään Egyptin ahdistelijat eivät tunteneet mua, mutta tän tyypin luona mä olen käynyt, jutellut sen äidin, siskojen, enon ja tädin kanssa. Ei sen pitäisi pitää mua jonain ihmeellisenä seksinnälkäisenä stereotyyppisenä länsimaisena naisena. Ja miten tämä muka auttaisi mua ymmärtämään ahdistelijoita? Ei mitään logiikkaa kaverin puheissa. En vastannut tähän viestiin, vaan suljin puhelimen, että saisin olla rauhassa yön.

Aamulla avasin puhelimen ja siellä oli viesti, jossa Manjil ilmoitti tulevansa käymään vielä kerran ja vaati (!) saada mun hänestä ja kaveristaan ottamat valokuvat sieltä Bhaktapurista. ”No. I don’t want to see you.” ihan kuin alkaisin siinä vielä palveluksia tekemään. Tästä se paniikki vasta syntyikin. ”I saw you being nervous in the cafe, but that’s just his way of talking. Actually you are wrong to think of us this way.” Heti perään seuraava viesti, jossa hän vakuutti, että hänen mielikuvansa minusta on täysin ”friendly and pure” ja voisinko mitenkään lähettää ne kuvat. Jos en halua nähdä häntä, niin voisinko laittaa ne vaikka mailiin. Öö.. mulla ei edelleenkään ollut mitään sen kaveria vastaan. Hermostuminen johtui siitä, että se mankui kutsukirjettä Eurooppaan, ei siitä että se olisi yrittänyt mitään. Ja millä tavalla mä heitä ajattelen? Ja millä tavalla se on väärin? Viimeisen viestiini kirjoitin: ”Just shut up. You are the one who sent me porn. You are the one who is wrong. Stop sending me messages.” Seuraavaksi soitin Jayandralle.

Jayandra on omasta raivostuttavuudestaan huolimatta kuitenkin mun järjestökontaktini täällä ja se, joka esitteli mut ja Manjilin. Vähän jännitin sitä, miten hän reagoisi tähän ja alkaisiko hän vain vähätellä tätä juttua tai vihjailla, että olen jotenkin antanut ymmärtää jotain. Ihan sairasta, kuinka tuollainen ajattelu vaan nostaa päätään, vaikka tietää, ettei ole tehnyt mitään väärää. Kuitenkin tää kulttuuriero paljastuu juuri tällaisina hetkinä, enkä kokenut olevani mitenkään vahvoilla. Onneksi olen kuitenkin 31-vuotias versio itsestäni enkä vaikkapa 24-vuotias minä: itseluottamusta ja varmuutta on rutkasti enemmän. Ilmoitin Jayandralle, mitä oli tapahtunut ja etten halua nähdä Manjilia enää. Sentään Jayandra tajusi olla hiljainen ja katsoa jopa hetken maahan. Totesi, että oli ajatellut Manjilin olevan hyvää seuraa, koska tämä puhuu englantia, mutta tietää, että tällä on ongelma. En saanut ihan selvää tarkoittiko Jayandra, että hän tiesi ongelmasta jo aiemmin vai että hän on samaa mieltäni siitä, että Manjililla on ongelma. Totesin samaan syssyyn, ettei kukaan missään ole ollut näin typerä, ei Egyptissä, ei Syyriassa, ei missään. Siitä Jayandra huolissaan kysymään, onko mulla ollut tällaisia ongelmia muuten täällä ja mitä ajattelen Nepalista. Sitä on vaan iskettävä sinne missä se tuntuu, toverit. En hetkeäkään usko, että Jayandra ymmärtäisi, miltä musta tuntuu, mutta huonon maineen hänkin ymmärtää. Sanoi menevänsä puhumaan Manjilin kanssa. En tiedä, mitä siitä seuraa ja seuraako mitään, mutta halusin vastaisuuden varalle kertoa tästä kuitenkin. Ei ehkä kannata esitellä tuolla tavalla ajattelevaa ihmistä enää länsimaisille naisille.

Olen tätä tiistain jälkeen pyöritellyt päässäni ja yrittänyt saada tähän jotain logiikkaa. Jotenkin on vain surullista, että Manjil varmaankin jollain tasolla oikeasti ajatteli, että on ihan ok lähettää mulle tällaista tavaraa. Surullista, ettei hän ymmärrä yksityisen ja julkisen, sopivan ja sopimattoman eroa. Raivostuttavaa, että hän ottaa asiakseen tehdä näin. Jos se olisi ollut hänestä täysin normaalia, eiköhän hän olisi vaan kysynyt multa suoraan, haluanko tällaisia tiedostoja. Eiköhän se ole ihan mun oma asiani, jos haluaisin jostain syystä katsoa pornoa, eikä hänen huolenaiheensa. Ei tarvi tulla mun rajojen yli hyppimään. Turhauttavaa, ettei hän ymmärrä, että porno ei vaan kuulu kahden tuttavan väliseen kanssakäymiseen. Mikä törppö. Mikä ylimielinen asenne kaikissa noissa viesteissä. No, eipä tarvitse enää miettiä, miten vastata kohteliaasti kutsukirjeen kirjoittamispyyntöihin.