Tällä hetkellä siis Kuala Lumpurin hikisen kostealla kentällä, jossa lattiareikävessat huuhtelevat itse itsensä, viaton matkustaja seilaa epähuomiossa terminaalien välissä ees taas, ja kahvilan kattotuulettimet pyörivät lamppujen edessä saaden aikaan epileptisen tunnelman. Matkustaminen on sitten ihanaa.

Amsterdamin lento meni nuokkuessa. Schipolissa aika hurahti Sirkun kanssa jutellessa – onneksi törmättiin kentällä kun ei koneessa nähty! 11h40min lento meni jonkinlaisessa hämärässä viihdeturrutuksen tilassa, sillä nukkumisesta ei kovan turbulenssin takia tullut oikein mitään. Nyt sisäinen kello huutaa kello kahta ja olo on sen mukainen. Jaksaa jaksaa.

Jännä, miten joka kerta sitä käy läpi samat asiat jollain tavalla. Nytkin sitä oppii pikavauhtia unohtamaan piilevät ennakkoluulot, kun juuri se malesialaisen mafiamiehen näköinen kaveri päätyikin kiltisti näyttämään mulle, miten pikkuruudun kaukosäädintä käytetään.

Mä en oikeasti pysy hereillä kahta tuntia. Silmät tursuaa päästä. Olisko pasianssi vastaus tähän?

Seuraava päivitys sitten kun tiedän, miten yhteydet pelaa..

-------

No, eipä KL:ssä päässyt päivittämään mitään proxyjen takia.

Tällä hetkellä tokkurassa Banepassa. Kuinka tärkeää se on, että saa tehdä just sellasta mitä haluaa? Kraah. Grrr. Olisin mä voinu rahani viedä muuallekin. Eli tällä kertaa en taida itkeä ahdistuksesta, että mitä mä täällä teen, vaan kihisen pikkumaisista asioista ja päätäkin särkee.

Ei oo vaatekaappia tai mitään lokerikkoa. Ilma on painostava. En pääse nettiin. Päätä särkee ja väsyttää. Ei tee mieli syödä tai nähdä ketään ja samalla kuitenkin ahdistaa, kun en pääse kysymään mitään mistään. Wah. Ei pitäis yrittää ajatella liikaa kerralla. Tänään pitäis vaan yrittää levätä ja olla, tätähän mä halusinkin. Mutta jotenkin huomaa, että jännitys alkaa purkautua ja tekis vaan mieli potkia vähän sänkyä -joka on muuten ihan kivikova- ja vähän pillittää. Ja vaikka kuinka naurettava klisee se onkin, niin oikeasti vähän ahdistaa, kun ei pääse nettiin eikä viitsi ihan loputtomasti tekstareita lähettää. Tästäkään mun ei pitäis stressata, kun kerta wlan-haku selvitti jo, että täällä on mahdollista hankkia prepaid internet vouchereita eli jossain vaiheessa kuitenkin saa yhteyden, jos siltä tuntuu. Enkä tiiä mistä saan rahaa, koska tässä pikkukylässä ei todellakaan voi olla mitään pankkiautomaattia. Eli pääsen seikkailemaan Katmanduun jollain busseilla aika vikkelään. Sekin ärsyttää, että miksi ei sanottu etukäteen, että mun pitää maksaa lentokenttäkyyti käteisellä heti. Ei kohtuutonta, mutta olis ollu kiva tietää, että melkein koko käteiskassa menee siinä.

Mutta kun silmiä särkee. Enkä jaksaisi säätää kivihuoneessa sijaitsevan kaksihanaisen suihkun kanssa. Kurkkukin tuntuu kipeältä kaiken lentämisen jälkeen. Kaikki kylän äänet tuntuu tulevan ikkunoista sisään ja ihmekös tuo, kun vain puolissa on lasit. Autot tööttää, lapset huutaa, pajalta kuuluu kilke.

Jahas. Ja sitten tultiin hakemaan teelle.

Ja sillä teellä oltiin sitten kolme tuntia. Uskomatonta, kuinka kauas kotoa sitä muutamassa tunnissa kokeekaan singahtaneensa. Nyt olen sitten laulanut nepalilaistyttöjen kanssa Wonderwallia, esittänyt Sinisen ja valkoisen (koska jostain syystä se oli ainoa suomalainen laulu jonka muistin!), jutellut buddhalaisen munkin kanssa, melkeinpä tottunut jo lattiareikävessaan, syönyt itseni ähkyyn aidosta nepalilaisesta ruoasta, kuullut käsieni viivojen kertovan minulle tulevan neljä tyttöä ja yksi poika (eli kiire tulee..) ja unohtunut hetkeksi kauas jonnekin pois iltarukouksen aikaan, jossa rukoukset lauletaan yhteislauluna tuoreiden kukkien ja vilkkuvien jouluvalojen sekamelskassa. Nyt istun kynttilänvalossa koneella, jossa onneksi on akkua, vaikka sähköt menivät jo tuossa seitsemän aikaan.

Tämä ikävä on kyllä jännä tunne. Koti-ikävä, tai ikävä sen yhden tietyn ihmisen luokse, pulpahtelee hiljaisina, rauhallisina hetkinä ja saa kyyneliin ennen kuin ajatus ehtii muodostua loppuun. Samalla kuitenkin tiedän, ettei tämä kokemus olisi samanlainen, jollen olisi täällä yksin.

Nyt hermolepoa West WIng –jakson muodossa ja sitten nukkumaan.