Asioita, joiden turhauttavuuden olin melkein unohtanut: alun riippuvaisuus muista ihmisistä ja aamutylsyys. ”Ajattelin mennä kylälle kävelemään.” ”Joo, mennään yhdessä.” Argh. Eli nyt sitten odottelen pari tuntia taikka huomiseen, että pääsen kulkemaan jonnekin. Kuka sitä nyt haluais vettä tai nenäliinoja ostaakaan? Ja oikeasti, mulla ei ole mitään menoja eli ihan turha kysyä multa, mihin aikaan mä haluaisin lounaani. Ihan mikä vaan käy. Oikeasti. Kunhan joku vaan kertoisi, milloin se on. Aamutylsyys taas on sitä, kun kellon soidessa tuntuu siltä, että on ihan turha nousta vielä, koska kuitenkaan ei ole mitään tähdellistä tehtävää tänään. Oikeasti mua nytkin jo helpotti se, että huomenna mennään iltapäivästä temppelille. Edes jotakin odotettavaa.